Robottitarina
Kirjoittanut V.K., Matkanivan koulu, kevät 2014
Robottitarina
Olipa kerran ”pieni” robotti, hänen nimensä on Rapa. Se robotti olen minä. Pieni kömpelö ja suurisilmäinen minä. Ihan sama minne kuljenkin niin aina minä nolaan itseni. Olen ihan erilainen kuin muut lego robotit Lego-Cityssä. Olen kaikista kömpelöin. Ainut paikka josta pidän on kirjasto. Siellä saan olla rauhassa ja keskittyä omiin asioihini. Kirjasto on minulle ihan nappuloihin ja moottoriin. Tämä päivä kuitenkin oli minulle suuri seikkalu ja –elämän muutos. Heräsin yksin kadulta, käynnistin moottorin ja lähdin kouluun. Minulla ei ole perhettä koska tulin tehtaalta ja olin ainut tämän näköinen lego robotti.
Koulussa:
– Katsokaa Rapaa! Hän on ihan yhtä huonossa kunnossa kuin roskapönttö! Hehh!
– Mitä minä taas olen tehnyt…? Istunut vain yksin ja lukenut kirjaa…
– NÖRTTI! Hah!
Tuo ei ole reilua! Minä lähden!
Parempi niin!
Ja niin Rapa rullasi rattaillaan koulun siivouskomeroon ja istahti vanhan penkin päälle.
– Miksi minua kiusataan aina…? Aina vain minua… Olisinpa näkymätön niin kukaan ei voisi haukkua tai kiusata minua… Rita on varmaan ainut joka ymmärtää minua, ja siivooja, ja opettaja… Mikä tuo on? Jokin, loova? Ei ku se on ovi. Katsotaan…
Rapa löysi oven, joka johti pieneen, ahtaaseen ja hiljaiseen tunneliin… Ja totta kai hän meni katsomaa. Eikä aavista mitään…
– Mihin tämä tunneli oikein johtaa? Aarrekammioonko? Myöhästyn nyt kyllä teknologian tunnilta, mutta tuskin sitä kukaan huomaa kun olen niin ”syrjitty”… IIIIK! Le – lego robottien na – nappuloita ja ja ja kouria. Onko tä – täällä hirviö? Pitäisikö palata ?
Mutta eipäs Rapa palannutkaan, vaan jatkoi matkaa.
O – ou… taisin joutua eksyksiin. Tässä olisi kolme eri tunnelia mihin voisin mennä ja kolme tunnelia joista voisin palata kouluun.
Rapa jatkoi matkaansa eteenpäin, ja meni keskimmäiseen tunneliin.
– Voi ei, olisiko sittenkin pitänyt mennä eri tunneliin? Tämä on jotenkin pelottava ja muinaisen hajuinen, vaikka en tiedä miltä se haisee, ja… ja…
Rapa ei saanut sanoja suustaan koska oli nähnyt jotain ei voi uskoa…
– Mu – muinaisia lego robotteja? Vai ihan vain nykyaikaisia?
Omituinen robotti: – Ugh? (ruoka?)
Muinaiset robotit hyökkäsivät Rapan kimppuun, tutkivat häntä, haistelivat häntä, ja ehkä hieman maistelivatkin.
Toinen omituinen robotti :- Ugigh? (lajitoveri?)
– Ei minua saa syödä! Olen vain vaivaton lego-robotti, Rapa uikersi.
Omituiset robotit :-Ugh! (ruoka!)
Muinaiset robotit sytyttivät nuotion ja tanssivat jonkin ”ruokatanssin”.
Koulussa:
Rita :- Missä Rapa on? Häntä ei ole näkynyt kahteen tuntiin!
Opettaja :- Hyvä kysymys Rita! Mennään etsimään häntä! Minä soitan hätänumeroon!
Reko :- Ääh… Ei sitä romu kasaa tarvita mihinkään!!!
Opettaja :- REKO! Minä olen sanonut sinulle jo monesti! Olet istunut jo kolme jälki-istuntoa sen takia että haukut ja ilkut Rapaa! Rapa kertoi viimeviikollakin kuinka sinä olit… Tänään on sinun neljäs jälki-istuntosi! Koulun jälkeen, kun muut ovat lähteneet!
Koulun pihalla Rapaa etsimässä:
Rita :- Siivouskomeron ovi on auki! Ja-ja vanhan tilan ovi on auki!
Opettaja pudotti lego puhelimen lattialle ja se meni ihan palasiksi.
– Kaikki oppilaat heti luokkiin!
Pian:
– Kuulkaapas oppilaat! Tämä asia ei kuulu enää teille! Nyt ette tule ulos edes välitunneilla! Rapa ei ole mennyt minnekkään vanhoille tiloille, eikä semmoista ole edes olemassakaan kun vanha tila! Minä ja muut opettajat ja poliisit ja ja ja… No mutta te pysytte siis sisällä! Siivooja tulee vahtimaan että te ette karkaa! Ja sille joka karkaa rapsahtaa joka päivälle tälle viikolle jälki-istuntoa!
Tunnelissa:
– Hyvästi elämä, olen kai pian mennyttä roboa.
Omituinen robotti :- Ughaa! Ughaa! Häglä! ( Ruokaa! Ruokaa! Nälkä! )
Lauma muinaisia robotteja nostivat Rapan ilmaan ja kantoivat Rapaa koko ajan lähemmäksi tulta… Kunnes…
– Nyt riittää! Minähän en tuonne tuleen mene! Menkää itse ja syökää toisenne jos on nälkä!
Rapa rupesi riehumaan ja huitomaan muinaisia robotteja, ja hänen silmänsä hehkuivat kirkkaan punaisina. Kun muinaiset robotit huomasivat sen punaisen hehkun, ne muodostivat piirityksen Rapan ympärille… Ja kumarsivat.
Myöhemmin koulun pihalla:
– Luojan kiitos Rapa olet hengissä! Me olimme muiden opettajien kanssa hirveän huolissamme sinusta. Sinun pitää nyt vain mennä hoitaja robottien mukana sairaalaan koska sinulla on hirveästi lommoja ja tankkisi vuotaa. Mutta onnea kuitenkin, koska olet löytänyt uuden lajin, muinaisia robotteja nimittäin. Ne viedään tutkittavaksi ja sinä pääset lehteen ja televisioon, olet nyt oikea robotti julkkis.
– Vautsi Rapa! En ois uskonu et sä oot noin kova! Tuu tänää meille, tai siis sitten kun olet päässy sielt sairaalast, Reko ihasteli.
– Ihanaa rapa että palasit, olin huolissani, Rita sanoi ja antoi Rapalle ison halin.
Professori :- Onneksi olkoon nuori poika! Olet löytänyt arvokkaan lajin nimeltään Axeltix hepazux! Minä voisin ostaa tämän Axeltix hepazux lauman sinulta, kävisikö 11 000 000 euroa?
– Kiitos professori, mutta ei kiitos, he ovat minulle nyt kuin suuri perhe, enkä minä perhettäni myy. Mutta sen lupaan että saatte tutkia heitä sen aikaa kun minä olen sairaalassa sillä ehdolla, että rakennutatte minulle kauniin talon, jossa on kaikki tavarat paikoillaan. Ja kun saavun sinne sairaalasta, joka ikinen Axeltix hepazux jonka olen löytänyt, ovat siellä. Eli kaikki 58 Axeltix hepazuxia on siellä.
Professori :- Hyvä on. Mutta milloin tulet sieltä sairaalasta?
– Viikon päästä, ja siellä talossa pitää olla kirjasto!
Viikon päästä Rapalla oli bileet, jonne oltiin kutsuttu koko Rapan luokka, ja Rapa oli nyt koko koulun suosikki robotti. Ei enää kiusaamista ja kokonaan oma kirjasto! Ja uusi perhe.
– Niin, nyt minulla on suuri perhe ja todella paljon ystäviä! Harmillisinta on se että en voi olla enää rauhassa kirjastossa. Kaipaan ehkä jo hieman entistä ”elämääni” koska minulla ei ole enää rauhaa olla kirjastossa, mutta kyllä ystävät ovat kirjoja tärkeämpiä.
